Mä nyt matkin Veeraa, joka kirjotti pari päivää sitten tunnelmistaan vaihtoon liittyen, ja kirjotan oman versioni omista kokemuksistani ja tuntemuksistani.
Mun vaihtoon lähtöön on noin kolme ja puoli kuukautta, ja tunnelmat on todella ristiriitaset. Kuukausi sitten, kun joku otti asian puheeksi, mulla meni perhoset vatsassa, tuli kylmiä väreitä ja sukat pyöri jalassa. Olin niin innoissani.
Nytkin, kun joku mainitseekin mun lähdöstä, mulla menee perhoset vatsassa, tulee kylmiä väreitä ja sukat pyörii jalassa. Mutta ihan eri syystä. Enää päällimmäisenä tunteena ei ookaan se innostus, malttamattomuus ja ilo, vaan nyt koko ajatus lähinnä vaan ahdistaa mua.
Don't get me wrong,tottakai oon vieläkin innostunut: tuun saamaan ton vuoden aikana niiiin paljon uusia kokemuksia, oppimaan uuden kielen ja sopeutumaan elämään ihan uudessa kulttuurissa. Ja silti aina, kun joku hiiskahtaakaan mun lähdöstä jotakin, tekee mieli peittää korvat käsillä ja huutaa hoosiannaa ettei kuule mitä siitä puhutaan.
Hassuinta on se, etten oikeestaan kunnolla pelkää kuin yhtä asiaa. Asiaa, joka kuitenkin tässä koko vaihtohärdellissä on se ainoo pysyvä ominaisuus. Perhe ja ystävät täällä Suomessa.
Mä en voi uskoo, että kolmen ja puolen kuukauden päästä mä joudun hyvästeleen kaikki mun elämäni tärkeimmät ihmiset ja vaan lähteen pois. Yheksäks kuukaudeks. Vanhat ihanat ystävät, uudet koulusta saadut ystävät, isovanhemmat, veli, isi, äiti...... Melkein rupee nyt jo itkettään.
Kyllähän mä tiedän, et yheksän kuukautta maailman ihanimmassa maassa menee hujauksessa, ja nykyteknologian takia voin pitää Suomeen yhteyttä vaikka joka päivä. Kyllä ne kaverit ja perhe mua täällä odottaa. Mihin ne täältä katois?
Mutta silti, Skypen kautta jutustelu vanhempien kanssa on aika eri asia kuin se, että sais suoraan vaan käpertyä niiden syliin aina, kun siltä tuntuu.
Olin Exploriuksen
valmennustilaisuudessa pari kuukautta sitten, ja siellä puhuttiin, mitä
tapahtuu kaverisuhteille täällä kotimaassa ton yheksän kuukauden aikana.
Ne käski varautumaan siihen, että välit jopa parhaisiin ystäviin tulee
viilentymään. Kun siis tuun takasin vaihdosta, voi olla että mulla on
tosi kiree meininki mun parhaiden ystävien kanssa. Voi olla, ettei me
edes jakseta pitää yhteyttä enää puolen vuoden vaihdossa olon jälkeen
melkein ollenkaan.
Mä en voi antaa sen tapahtua.
Mä haluun, että kun tuun takasin, kaikki on täällä niinkun aina ennenkin ja voin jatkaa elämää ihan kun en olis poissa ollutkaan.
Harmi vaan että tiedän, että se on mahdotonta. Tottakai asiat muuttuu täälläkin. Vaikka nyt tuntuu, ettei vuodessa tapahdu mitään, niin tottakai tapahtuu. Ihmiset muuttuu, kaveriporukat muuttuu, kaikki muuttuu ainakin vähän. Ei sitä vaan tuu ajatelleeks kun elää itse sen kaiken keskellä.
Toinen asia, mikä mua harmittaa ihan sikana, on nää kaikki wanha- ja abijutut. Mä lähden, kun mun kaverit täällä menee lukion kakkoselle. Mä en oo täällä muiden kanssa tanssimassa wanhoja ja bilettämässä jatkoilla. Mä en myöskään pääse niiden kans abiristeilylle.
Tottakai mullakin on mahdollisuus kokea nää samat jutut. Itse asiassa, jos haluisin, pääsisin abiristeilylle jo sillon kun mun kaverit menee, eli sillon, kun ite oon vielä kakkosella. Mutta siinä on se ongelma, että sit multa jäis kokonaan wanhat kokematta. Ne on muutamana viime vuotena mennyt aina päällekäin. Eli toisin sanottuna, tanssin wanhat vuotta nuorempien kanssa ja meen sit myös abiristeilylle vuotta nuorempien kanssa. Ja ei sillä, etten muka sais kavereita ysiseiskoista, tottakai saan! Mutta olis vaan niin unelma kokea toi kaikki parhaiden ystävien kanssa.
Tietysti mulla on muitakin pelkoja, kuten esim. se, kuinka saan koko vuoden ahdettua yhteen 23 kilon matkalaukkuun, kuinka opin syömään kaiken maailman äyriäisiä joita Espanjassa harrastetaan tosi paljon, kuinka nopeesti tuun oppiin kielen yms. Mutta ei toi kaikki mua pelota niin paljoa, koska tiedän, että selviän tosta kaikesta. Mutta noi ylemmät jutut, joista just kerroin, tulee käymään tosi raskaiks mulle. Tiedän sen jo nyt. Ja tottakai kaikille muillekin vaihtareille.
Mutta nyt pitää muistaa vaan se, että kun kerta muutkin on selvinnyt tosta vuodesta hengissä, ja melkein kaikki vielä hehkuttaa sitä elämänsä upeimmaksi, kyllä mäkin selviän!
Tästä keväästä ja kesästä tulee maailman paras. Tiedän sen, koska ollaan jo kavereiden kanssa suunniteltu törkeen paljon erilaisia ihania juttuja mitä meinataan toteuttaa! Ensinnäkin, vähän ajan päästä on vappu. Sit on helaloma, jona ajateltiin ehkä mennä Tukholmaan Hellun kans. Sit onkin jo koulujenloppu, lakkiaisia, erilaisia grilli-, sauna- ja puutarhapippaloita, synttäreitä, mökkeilyä, piknikkejä, soutelemista saariin, valvottuja öitä, juhannus, Rihannan keikka... Ja koska kesäks on niin paljon suunnitelmia ja tekemistä, se tulee meneen ihan hujauksessa. Ja sit tuleekin mun läksiäiset. Nekin tulee oleen ihan huikeet!
Kerroin ton kaiken, koska haluan, että mun ja kaikkien muiden kesästä 2013 tulee täydellinen. Että vaikka sen jälkeen tuntuu hirveeltä lähtee ja jättää ihana elämä tänne, tietää, että ainakin on jotakin, mitä seuraavan vuoden aikana tulee kaipaamaan.
xoxo
Ansku
