Only miss the sun when it starts to snow

Tiiättekö sen tunteen, kun elämä potkii niin helvetisti päähän? 

Kun tuntuu, että eka on onnellisin ihminen maan päällä, ja ykskaks tuntuu täysin päinvastaselta. 

Mulla on nyt sellanen fiilis. 

Ehdin oleen hetken aikaa tajuttoman onnellinen. Se on tosi jännä kuinka kaikki voidaan viedä alta ihan parissa tunnissa.

Eilinen oli siis täynnä itkua, huutoa, epätoivoa ja ikävää. 

Ihan paska päivä.

Tänään raahauduin kouluun, vaikkei todellakaan olis tehnyt 4,5 tunnin yöunien jälkeen mieli. Piristyin vähän ihanien tyttöjen seurassa, ja kaikki menikin suht hyvin. Koulun jälkeen istuin vähän alle tunnin etupihalla, söin vesimelonia, luin kirjaa ja sain rajat tuubitopista ja shortseista.

Tulin sisälle, koska oon nyt pari päivää ollut tajuttoman väsynyt. Yritin nukkua, mutten saanut unta. 

Vasta äsken tajusin mitata, onko mulla kuumetta. No, 38.6 voidaan kai luokitella aika korkeeksi kuumeeksi joten kai se on pakko jäädä kotiin huomenna. Eikä siinä, en paa yhtään hanttiin että saan maata yhden päivän vaan sängyssä, potea itsesääliä ja kattoa hömppäleffoja. 

Mutta joo, eilisen ja tän päivän motto on ollut

''Don't cry because it's over. Smile because it happened.''