Tonight we are young

You only live once. But if you do it right, once is enough.

Toi on lause, jota oon aina vihannut. Sitä kuulee joka puolella. Sitä näkyy joka puolella. Kirjotin weheartitin hakuun sanan yolo ja kuvia tuli ainakin 5000 erilaista kuvaa YOLO-tekstillä varustettuna. Viimenen voitelu oli kuva, jossa teksti oli hakattu tatuoinniksi naisen niskaan. 

Oon aina ajatellut, että tollanen "oikein, täysillä eläminen" on mahdotonta: on koulua, töitä, harrastuksia ja kaiken maailman itsestä riippumattomia harmillisia asioita, jotka hidastavat ja tylsistyttävät elämää huomattavasti. Oon aina ajatellut, että täysillä eläminen tarkottaa matkustelua, laskuvarjohyppyjä, hullua rakkautta, vapaudentunnetta ja välinpitämättömyyttä. Sellasta elämää, jossa mikään ei riipu mistään. Saa mennä, tulla ja tehdä mitä vain, milloin vain. 

Ja koska tollanen elämä on käytännössä mahdotonta, on toi kehotus elää kuin viimeistä päivää ollut mulle jotenkin ihan absurdi ajatus. 

Maanantaina rehtori kuulutti itkuisena, että yhden meidän koululaisen elämä on päättynyt viime viikon torstaina. Myöhemmin kuultiin, että kyseessä oli itsemurha. 

Saman päivän aikana koulun aulaan ilmestyi pöytä, jossa oli oppilaan kuva, kynttilä ja kirja muistokirjoituksia varten. Vaikka mä en ollut ikinä kyseistä tyttöä nähnytkään, tuntu toi jotenkin ihan tajuttoman hirveeltä jo tuossa vaiheessa. Niin nuori, nätti tyttö... Opettajat sano että mitään ei hänestä ollut huomannut, kukaan ei tiennyt, millaisia tunteita tytön sisällä on. Kukaan ei voinut ennustaa, mitä tulee tapahtumaan.

Tänään tytölle pidettiin koulussa muistotilaisuus. Kuten pappi sanoi, vaikka kaikilla oli aivan erilaiset suhteet tähän tyttöön, oli tää koko koulua koskettava asia. Me ollaan kaikki samassa tilanteessa nyt. Yksi meidän koulun oppilaista on kuollut. Sille ei kukaan meistä mitään mahda, oltiin sitten tytölle tuttuja tai ei.

 Juhlassa sai koko ajan pidätellä itkua. Kuoron laulun aikana, papin puheen aikana, kun pappi luki tytön isän terveisen koululle. Lopulta, kun piti laulaa Herra kädelläsi, en enää pystynyt pidättelemään itkua. On hirveää laulaa tuollaista kappaletta ja katsella samalla tytön kuvaa, joka on heijastettu seinälle lavalle. Katsella, kuinka monet koululaisista itkevät. Katsella, kun ne kovimmatkin tyypit koulussa tuijottelee kenkiään ja puree huultaan yrittäen pidätellä itkua. 

Muistotilaisuuden jälkeen joku ehdotti, että tekisin tästä postauksen. Aluksi ajattelin, että mitä mä nyt siitä tekisin, enhän mä siitä osaa juurikaan mitään sanoa. Mutta nyt aloin miettiä, miten voisin tuoda ajatukseni ja tunteeni esille täällä. Ja haluan saada teidät kaikki ajattelemaan.

YOLO ei ehkä olekaan niin typerä sana. Ehkä sillä onkin oikeasti todella suuri merkitys. You only live once. Elät vain kerran. 

Toihan on ihan totta, se me kaikki tiedetään. Mutta osataanko me sisäistää toi lause oikein? Tajutaanko, mistä tosiaan on kyse?

Joku viisas ihminen, joka tuon lauseen aikoinaan keksi, tajusi, mistä tässä koko elämässä on kyse: ei tänne ole tultu oleskelemaan turhan pantteina ja lopulta kuolemaan. Ei, tänne on tultu elämään. Tänne on tultu nauttimaan elämästä. Mutta voiko elämästä nauttia, jos ei ole mitään mistä iloita?

Kaikilla meistä ei ole hyvää ja rakastavaa perhettä. Kaikilla meistä ei ole ystäviä, jotka tukisivat ja kuuntelisivat kun meillä on paha olla. Kaikilla meistä ei ole hyvää itsetuntoa, menestystä tai mitään, minkä takia olisi mielekästä elää.

Jos kaikki olisivat tasapuolisen onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä, tällaista ei tapahtuisi. 

Tämän meidän koulun tapauksenkin jälkeen varmasti kaikki ajattelevat, että miten tämä olisi voitu estää? Tytön tutut varmasti soimaavat itseään siitä, etteivät tehneet hänen eteensä enemmän. Etteivät nähneet, että tytöllä oli paha olla. Mutta totuus on, ettei sitä olisikaan voinut nähdä. Kukaan, ei kukaan, olisi voinut tietää, mitä tytön sisällä liikkuu. Kuka tahansa pystyy esittämään onnellista, vaikkei sitä ole.

Yritän sanoa, että kaikille täysillä eläminen ei ole mahdollista. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. Ja se kaikkien muiden tulisi muistaa.

Vaikka YOLO kuulostaa typerältä, idioottimaiselta, hassulta sanalta, on sen taustalla jotain ihan muuta. Sen perimmäinen ajatus on se, että me kaikki tullaan siirtymään vielä jonain päivänä tästä elämästä ikuisuuteen, joten ei murehdita turhia nyt, kun vielä täällä ollaan. Nautitaan siitä mitä meillä on, yritetään unohtaa ne asiat, jotka eivät tunnu niin kivalta. Ja jos tämän muistaa, ei koulu, työ, kiireet, ei mikään arjen asia pysty pilaamaan elämäämme.

Mä uskon, että kaikki tapahtuu jostakin syystä. Meidän koulun tytöllä ei varmastikaan ollut mahdollisuutta onnelliseen elämään. Ja se yksinkertaisesti on syy siihen mitä tapahtui. Kukaan ei voi sitä muuttaa, kukaan ei voi palata ajassa taaksepäin ja perua tapahtunutta. Mä uskon, että nyt oli tytön aika mennä jonnekin, missä hän saa nauttia paremmasta elämästä. Mä uskon, että aina on olemassa parempi paikka niille, jotka eivät tunne oloaan hyväksi nykyisessä elämässään. 

Joten, meidän, joilla elämä menee pääpiirteittäin hyvin ja onnellisesti, tulisi nauttia ja olla kiitollisia siitä, mitä meillä on. Mitä olemme elämässämme saavuttaneet, millaisia meistä on tullut, mitä tulevaisuutemme tuo tullessaan. 

Sitä se YOLO tarkoittaa. Sitä, että vaikka elämä koettelee, maailmassa tapahtuu kauheita, ihmisiä kuolee, me olemme ja pysymme. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäämme. Muiden elämiä emme voi muuttaa, emmekä voi ennustaa, mitä tuleman pitää. Mutta meidän pitäisi nauttia jokaisesta päivästä, jona saamme olla täällä, ja olla onnellisia. Tänään me ollaan nuoria. Nautitaan siitä niin kauan kuin se on mahdollista. Ja vanhana nautitaan siitä, että olemme eläneet hyvän elämän ja osanneet arvostaa jokaista hetkeä. Elämä menee nopeasti, ennen kuin huomataan niin ollaan vanhoja. Joten miksei me onnekkaat olla kiitollisia tästä yhdestä, hyvästä elämästä, joka meille on suotu? 

Koska hei, me eletään täällä vaan kerran.

xoxo

Ansku